Tutustu rohkeus kohdata ihminen valmentajiin
Olemme Riikka ja Soile. Meitä yhdistää halu rakentaa työelämää, joka ymmärtää ihmisyyden merkityksen kestävän liiketoiminnan johtamisessa .
Asiakastyö johtajuuden kehittämisen parissa on tehnyt meille näkyväksi sen, miten vaikeaa johtajien on kohdata ihmisyys sen kaikissa muodoissa. Samaan aikaan juuri turhautumista, epävarmuutta, häpeää tai riittämättömyyttä kokiessaan meistä jokainen tarvitsee johtajuutta eniten.
Tämän päivän työelämä nostaa esiin ristiriidan, johon haluamme vaikuttaa. Tiedämme, että mitä enemmän ihmiset kaipaavat nähdyksi ja kuulluksi tulemista, sitä enemmän johtamisen kentällä lisätään vaatimuksia ja kovennetaan otteita. Tavoitteenamme on herättää keskustelua siitä, mitä tämän takana piilee. Haluamme tarjota vaihtoehdon, joka auttaa johtajia toimimaan toisin. Kohtamaan ihmiset rohkeasti tavoilla, jotka rakentavat kestävää ja hyvinvoivaa työelämää kaikille.
Meistä
Työelämä ja johtajuus kärsivät kohtaamisvajeesta. Siksi halusimme luoda Rohkeus kohdata ihminen -valmennusohjelman. Sen ytimessä on pysähtyminen ja rohkeus nähdä sekä oma että toisen ihmisen todellisuus. Ne hetket ja kokemukset, jotka eivät aina tunnu helpoille ja mukaville, mutta ovat läsnä myös työssä. Uskomme, että juuri näissä tilanteissa tarvitaan johtajuutta, jonka ytimessä on ihmisyyden kunnioittaminen ja aito kohtaaminen.
Rohkeus kohdata ihminen - valmennus
Arvomme
Turvallisuus
Luomme tilan, jossa voi hengittää vapaasti, olla keskeneräinen ja tutkia omia tunteitaan ilman pelkoa arvostelusta.
Rakkaus
Kohtaamme jokaisen lämmöllä, myötätunnolla ja vilpittömällä halulla nähdä hyvää toisessa ihmisessä.
Ihmisyyden kunnioittaminen
Uskomme, että jokaisella on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään, ja että juuri ihmisyyden arvostaminen tekee työelämästä kestävää.
Jaa tarina hetkestä, jona kaipasit rohkeaa kohtaamista.
Laita meille viesti ja kerro oma kohtaamistarinasi. Emme jaa tietojasi, vaan käsittelemme kaikkia tarinoita anonyymisti.